Narikkapartio ja Kanssasi kadulla -kampanja

 

Kanssasi kadulla -kampanja tukee Narikkapartion toimintaa

VIKTO ry:llä oli määräaikainen pienkeräyslupa, jonka avulla pyrittiin saamaan rahaa järjestön koordinoimaan jalkautuvaan katutyöhön, Narikkapartiotoimintaan. Narikkapartio on kehitetty ja toteutetaan yhteistyössä Hämeenlinnan aikuissosiaalityön, Kelan ja A-klinikan kanssa. Narikkapartiossa kohdataan kadulla päihdekäyttäjiä, tarjotaan heille tukea, apua ja palveluohjausta. Vaikka rahankeräys on päättynyt, edelleen voi auttaa!

Kummiyritykset ja niiden kautta auttaminen

Etsimme Kanssasi kadulla -kampanjalle kummiyrityksiä, jotka voivat

  • tarjota Narikkapartion kautta eteenpäin lahjoitettavaa, esimerkiksi välipalaa,  hygieniatuotteita tai lämpimiä hanskoja
  • tarjota asiakkailleen mahdollisuuden ostaa eteenpäin lahjoitettavaksi esimerkiksi kuppi kahvia tai sämpylä
  • kehittää kampanjaan liittyvän varainhankintatempauksen tai muun tilaisuuden kanssamme

Jos haluat tulla mukaan – ja vaikket vielä olisi varma, millä tavalla – ota yhteyttä ja mietitään yhdessä! Mainio esimerkki yhden ihmisen hyvästä tahdosta, ideasta ja osallistumisesta on VIKTO:n oma Villasukkakummi Mervi. Hän neuloo Narikkapartiossa jaettavaksi villasukkia ja lapasia, jotka otetaankin kadulla ilolla vastaan!

Narikkapartio on kiertänyt Hämeenlinnan keskustassa viikottain huhtikuusta 2022 alkaen.