TOIMINNAN LÄHTÖKOHDAT

Me VIKTO:ssa uskomme siihen, että muutos on mahdollinen. Muutos vaatii ennen kaikkea omaa tahtoa. Usein tarvitaan lisäksi peili, joka näyttää omat vahvuudet sekä tukea ja tekemistä. VIKTO:ssa toimitaan seuraavista lähtökohdista:

  • Yhdessä
  • Toiminnan kautta
  • Luovuutta ja ilmaisua käyttäen
  • Yksilöllisesti tukien
  • Eteenpäin katsoen

Järjestön viktomainen piirre on ns. vetoketjuperiaate; pyrimme järjestämään toiminnan mahdollisimman pitkälle niin, että mukana on sekä päihde- ja lainrikkojataustaisia että ihmisiä, joilla omaa kokemusta ei ole, koska meillä ei kaivata ”Me ja Ne Muut” -asetelmia. Näin pyrimme vahvistamaan kiinnittymistä uusiin yhteisöihin ja vuorovaikutusta erilaisten ihmisten kesken sekä vähentämään ennakkoasenteita.

VIKTO ry valittiin Vuoden Vapaaehtoistoiminnaksi 2017 Hämeenlinnan seudulla.

VIKTO ry sai Hämeenlinnan seudun vapaaehtoistoiminnan verkoston myöntämän Vuoden 2017 Vapaaehtoistoiminta -tunnustuksen tammikuussa 2018. Perustelu kuului seuraavasti: ”VIKTO ry antaa korvaamatonta apua vankilasta vapautuvien auttamiseksi ja luo toivoa tulevaan. Tuomaristo korosti päätöksessään erityisesti aitoa välittämistä ja tuomitsematonta kohtaamista”.